torstai 18. heinäkuuta 2013

Porvoo rn 11.8.2012 - Kuinka kummassa voikin käydä näin

Elokuiseen Porvoon ryhmänäyttelyyn saapuu neljääkymmentäkahta shetlanninlammaskoiraa seulomaan latvialainen Beata Petkevica, joka on muutama vuosi sitten osoittanut esimerkillisen hyvää makua sinetöidessään Magnuksen ensimmäisen tittelin. Mukavien muistojen kannustamana kiikutan sertinfikaatin kiilto silmissäni toiveikkaana tanskalaissisarukseni tuomiolle.

Olen luullut aikain saatossa yrityksen ja etenkin erehdyksen kautta oppineeni, minkä tyyppisiä shelttejä tämä viehättävä latviatar arvostaa, mutta huomaankin nyt seuraavani urosten arvostelun etenemistä kysymysmerkin muotoiseksi vääntäytyen. Joku verrattain välkympi saattaisi hoksata huolestua, kun kaikki ennakkosuosikkiehdokkaat poistetaan kehästä keskinkertaisina erittäin hyvinä, mutta minä ymmärrän vain ihmetellä tapahtumia.

Ainoana valiouroksena esiintyvä Magnus saa esitellä näyttäviä liikeratojaan kaikista suunnista ennen kuin joutuu pöydälle mairean madamen lähenneltäväksi. Vieraan vaaleaverikön pusutteluyritykset eivät erityisesti ihastuta Danskemania, joka kapinoivalla katseellaan viestittää frouvan olevan hyvä ja irrottavan toisten turkeista tahmaantuneet tassunsa herran pörheistä poskivilloista.

Tuomarin sanellessa piiitkää arvostelua käytän kansalaisopiston telepatiakurssilla oppimiani taitoja hillitäkseni Magnusta, jolle puolitoista minuuttia paikallaan seisten on tänään hirmuinen henkinen haaste. Raikulipojan ilmaisnäytteenä tarjoilema steppausesitys palkitaan erinomaisuudessaan SA:lla.

Päivän parhaan uroksen valintaseremoniaan kelpuutetaan yhdestätoista kandidaatista lopulta vain kaksi: Manunaattorin menovaihdetta vastaan onneaan kirmaa kokeilemaan avoimen luokan varmasta sertistään epäilemättä onnellinen voittaja. Vertailtuaan viriilejä viipottajia tyylikäs tuomarittaremme joutuu myöntämään Magnuksen maineen beatankaatajana ansaituksi ylivertaisuuden. Onhan tässä touhussa sentään jotain tolkkua.

Rallatellen viimeistelen Agneksen frisyyrin ja kiiruhdan sen kanssa kehään, kun molemmat juniorinartut on katsastettu. Näpsäkkä neitoseni liihottelee liukkaasti ja poseeraa zeniläisellä tyyneydellä, ja ehdin jo rakentaa pröystäileviä pilvilinnoja mahtavasta menestyksestä, mutta lady Petkevica uhkuu ja puhkuu ja puhaltaa pytinkini nurin yhdellä sinisen viuhkan viuhahduksella.

Kristallipalloni kaipaa kiireellisiä korjaustoimenpiteitä.

Toinen nuorten luokan narttu tuomitaan erinomaiseksi, muttei kuitenkaan sertifikaatin arvoiseksi. Lisähappea haukoskellen hiivin hakemaan Agneksen arvostelun, jossa neidin kelvottomuus on perusteltu liialla maskuliinisuudella. Minulla on mielipide.

Narttujen rankkaus jatkuu yllätyssektoriteemalla: avoimessa luokassa oma suosikkini ja ammoin tälle tuomarillekin kelvannut kaunotar ei edes sijoitu neljän sievimmän joukkoon. Hartaan harkinnan ja ankaran arvonnan arvioinnin jälkeen parhaaksi nartuksi valikoituu lopulta juurikin tämän luokan voittaja.

Olen tehnyt tänään vain voittopuolisesti vääriä veikkauksia, joten en saata teeskennellä yllättynyttä, kun rotunsa parhaaksi ei kunniakierroksen päätteeksi kruunatakaan erästä tanskalaista prinssiä. Kenties handlerien henkilöllisyys kalsakka keli on tänään vaikuttanut ratkaisevasti tuomarin arvostelukykyyn päätöksiin, joten yritän suhtautua päivän tapahtumiin positiivisesti.

Enkä yritä. Pitäköön tunkkinsa.

torstai 11. heinäkuuta 2013

Mikkeli KV 29.7.2012 - Mustat donkkaa tykimmin

Heinäkuun viimeisen viikonlopun ohjelmanumeroksi olen Marillan kanssa suunnitellut tulostavoitteisen ristiretken Etelä-Savoon, ja tuskallisen aikaista sunnuntaiaamun ylösnousemusta vältelläksemme olemme päättäneet siirtyä valmiusasemiin jo edellisenä päivänä ja varanneet majoituksen idylliseltä vaikuttavasta Leppäniemen lomakartanosta. Yhden yön aikana opimme, että mutapohjaisen lutakon lähettyvillä, verenhimoisen hyttysarmeijan reviirillä, ruokkoamattoman heinikon keskellä kököttävää ja kesän kuumimpana viikonloppuna paholaisen pätsinä hohkavaa tuuletusikkunatonta koppia on ilmeisesti täysin poliittisesti korrektia markkinoida viihtyisänä rantamökkinä.

Puolalainen Maciej Kozber on houkutellut Mikkelin raviradalle kansainvälisiin karkeloihin 62 shelttiäistä, jotka on polakin suursuosion takia jouduttu siirtämään virolaisen Alar Müüriseppin arvosteltaviksi. Ennakkoarvioissani en ole varma, onko tämä hyvä vai huono uutinen: aikanaan ERI-automaattina harvinaisen hövelinä herrana tunnettu etelänaapuri on viime vuosina tiukentanut linjaansa tuntuvasti.

Saavuttuamme taistelutantereelle käy hyvin pian hyvin selväksi, ettemme saa pystyttää taisteluvarustustani täydentävää aravatelttaa lähellekään sitä nimenomaista kehää, jossa minun pitäisi tänään koirieni kanssa edustaa. Helvetinkutin hienoa: valittavana on siis joko jämäpaikka kentän toisessa päässä kolmannen telttarivistön takana tai lämpöhalvaus kehän laidalla. Foreca on povannut noin +30 ºC hellettä, jota mahdollisesti täydennetään sadekuuroilla, mutta koska arvon näyttelytähdet viihtyvät mainiosti märillä pyyhkeillä viilennetyissä sviiteissään, päätämme käräyttää nahkamme jättäytyä sään armoille.

Arvostelun seuraaminen on mahdotonta haastavaa, sillä pyörittävä kehäsihteeri ei osaa käyttää ääntään eikä läpyskäviuhkaansa, vaan kuiskailee kohteliaasti koirien saamat laatuarvosanat. Urosten avoimen luokan päättyessä monsieur Müürisepp ei kuitenkaan ole nähnyt kehässään turhan monta erinomaista rodun edustajaa, ja sertifikaatin arvoisiksi hän on arvioinut vain kaksi luokkansa voittanutta komistusta.

Valiouroita on ilmoitettu kolme, mutta kahden muun omistajat ovat onneksi todennäköisesti tuomarimuutoksen tyrmistyttäminä käyttäneet veto-oikeuttaan ja vetäytyneet kilpailusta, joten erään tanskalaisen egolla on tarpeettoman paljon tilaa pullistella. Kuusi viikkoa talouttamme tylsyyksissään terrorisoinut ansaittua kesälomaa viettänyt turbotirriäinen esiintyy tavattoman tyylikkäästi ja palkitaan SA:lla.

Ehdimme vetäytyä vartomaan veteraaniurosten arvostelun valmistumista, kun taivaalle purjehtinut pilvenhattara tarjoaa tujakan täsmäsuihkun. Muissa kehissä päätetään pitää perustuslaillinen paussi pisaroiden piiskatessa piennarta, mutta supiseva sihteerikkömme komentaa käsittämättömän kipakasti kaikki neljä paras uros -luokkaan kelpuutettua koirasta jatkamaan kilpailua. Vetisissä vetimissään Manustin haistattaa minulle hapatuksen näyttää sangen surkealta - aristokraattinen arvokkuus on kovin katoava kauneuden laji.

Veden kohinan vaimentuessa virolaisherra julistuttaa tulokset: olen lukevinani kehiksen huulilta kuulevinani, että Magnuksen kilpailunumero mainitaan päivän parhaana, mutta varmuuden vuoksi pyydän yhtä ilmaista uusintatulkintaa. Kyllä vain, neiti on hyvä ja taluttaa turbiinin läpi takaperin vedetyn tanskalaisensa wetlookissaan varsin virtaviivaisen valioyksilönsä ykköspallille.

Valkoisen ruusukkeen kangastellessa silmissäni taidan epähuomiossa tulla ottaneeksi muutaman tanssiaskelen, ja pikapesun piffannut pilvenretale vetäytyy takavasemmalle, jotta aurinko pääsee loistamaan kilpaa kanssani kuivattamaan Manumiekkosen kuontalon. Subjektiivisesti arvioiden tohdin todeta, että kolmen CACIBin nappaamista viidestä kansainvälisestä näyttelystä voitaneen kutsua keskivahvaksi suoritukseksi.

Magnus pukeutuu paksuun palttooseen ympäri vuoden, mutta sen tyttärillä on arveluttava taipumus kekkaloida kehässä kelteisillään: tänään nuorten luokassa bikinimuotia esittelee isänsä esikoispentueen Sabi, joka vähäpukeisenakin viettelee tuomarin todetaan erinomaiseksi. Kilpailuluokassa näyttelyuraansa aloitteleva agilitytykki tepastelee täpäkästi toiseksi, ja tuomari pahoittelee sen missaavan SA:n kirjaimellisesti karvan mitalla.

Soopelipainotteisessa avoimessa luokassa keimailevista yhdeksästä nartusta kuusi todetaan laadultaan erinomaiseksi, ja yksi näistä onnekkaista kaunottarista on kasvattini Ada, joka sijoittuu lopulta luokassaan toiseksi. Arvatkaapa, kuinka monelle heilahtaa pinkki läpyskä.

Saga on esiintynyt tälle herralle aikaisemminkin, eikä kyseisestä kohtaamisesta ole liiemmin legendaa kerrottavana jälkipolville, mutta uskon valiouden kaunistavaan voimaan koirani kehittyneen muutamassa vuodessa sen verran, että tohdin tarkastaa hänen näkemyksensä asiasta. Luokan molemmat madamet määritellään mutisematta mainioiksi rotunsa edustajiksi, mutta vieläkään Sageli ei täysin onnistu valloittamaan virolaissetää, joka tuumaa kultaisen kilpasiskon olevan mahonkia matamiani edustavampi. Kenties tittelit pilven takaa pilkahtavat auringonsäteet luovat tuomarin linsseihin vaaleanpunaisen kajastuksen, koska tässä luokassa jopa jumbosijalle jääneelle jaetaan SA.

Veteraanittarien vilkaisuvuoron aikana valmistelen Magnuksen sääilmiön muotoileman kuontalon takaisin edustuskuosiin ja valtuutan Marillan huolehtimaan herran haiventen asennosta palatessani pokkuroimaan Sagan kanssa. Seuraava sadehattara alkaa jakaa tuotenäytteitään tuomarin ihastellessa seitsemää sertifikaatin arvoista narttua, ja kehäsihteerin ruvetessa julistamaan tuomioita olen jo aikeissa juosta sateensuojaan hiippailla hakemaan Manustusta, kun Hänen Äkäisyytensä kuulutetaan päivän kolmanneksi parhaaksi nartuksi. Kohtalainen parannus edelliseen yritykseen verrattuna.

Magnus kohtaa nartut voittaneen valioyksilön pettämättömän päheällä pössiksellä, mikä vielä kolmen tiivistahtisen harjoitteluvuoden jälkeenkin onnistuu yllättämään minut: Danskeman lähtee kuin Sirkesalo aurinkotuolista singahtaa vaivattomasti kehää kiertävälle radalle, johtaa jo takakaarteessa keskinäistä kilpailuamme koiranmitalla ja saapuu hurjasta kiristäni huolimatta perille ennen minua. Esittäjän jälkeenjääneisyys ei onneksi haittaa tuomaria, joka iloisesti ilmoittaa urokseni olevan maailman rotunsa paras.

Nyt on Manunaattorilla mahdoton meininki!

Tämän voitonparaatin jälkeen minulla on täysin uudenlainen, joskin positiivinen ongelma: kallisarvoisella näyttelyhurtallani ei ole enää rajattoman maineen ja kunnian lisäksi mitään saavutettavaa kotimaan kehistä. Tämä tietää tiukkaa katsausta Viron - tai kenties jonkin uuden kohdemaan - ensi vuoden näyttelykalenteriin merkittyihin kansainvälisiin kauneuskilpailuihin. Pian on alavilla mailla Manu-vaara.

Voittajan on helppo hymyillä.

torstai 13. joulukuuta 2012

Latvia, Jaunmārupe 21.7.2012 - Veni, vidi, vici

Heinäkuun loppupuolella pakkaan Riikan liepeillä järjestettävien kahden kansallisen koiranäyttelyn eksoottisten tuomarivalintojen houkuttelemana Dallaspullan, Meela-manulaisen, Sagan ja tytärtään turistiluokassa kannustavan Magnuksen jälleen BlondExpressin kyytiin ja lähden hakemaan tavoittelemaan typyköille tyylikkäitä titteleitä. Koska aikataulullisista, maantieteellisistä ja kesälomateknisistä syistä johtuen suuntaan tälle turneelle korkeimman omatoimisesti, olen iltarukouksissani muistanut toivoa erään baijerilaisen autotehtaan A4-tuotantolinjan taidonnäytteen todella toimivan saksalaisella täsmällisyydellä.

Viheliäisen varhain perjantaiaamuna laskettelen Länsisataman työmaalabyrintin läpi ehtiäkseni ensimmäiseen laiturista irtoavaan laivaan, joka tällä kellonlyömällä kumisee tyhjyyttään: aavekiulun autokansilla ei näy muita matkustajia eikä edes ainuttakaan keltanuttuista pääsiäistonttua lastauksesta huolehtivaa täkkäriä. Vasta veivattuani kolmisen kierrosta myötäpäivään löydän elämää piippuhyllyn perukoilta - se on menoa nyt.

Kun kippo on rantautunut Tallinnaan, suunnistan Valdeku väikeloomakliinikalle leimauttamaan koirien passit. Kruisaillessani heräilevän kaupungin riepovassa ruuhkassa eräs parasta ennen -päiväyksensä ohittanut puolisokea haahka uhkarohkea mummeli yrittää väkisin änkeä punaisen Kia Picantonsa lähikontaktiin kiesini keulan kanssa, mutta huristelee hyvästä yrityksestä huolimatta hutiin. Tuollaista pikkukoslaa olisikin ollut vittumaista ikävää kaivella hammastikulla irti Audin etusäleiköstä.

Ensimmäisen välietapin jälkeen käännän kurssin kohti Riikaa, ja virkaintoinen TomTom muistuttaa seuraavan käännöksen odottavan jo 117 kilometrin päässä ja taittuvan tiukasti vasempaan. Yritetään pitää mielessä.

Pärnu maantee on miinoitettu automaattisilla nopeusvalvontalaitteilla, mutta täkäläinen toteutus kusee kaipaa vielä hienosäätöä. Suomessa nuo paholaisen keksinnöt sijoitetaan strategisesti nopeusrajoitusta alentavan liikennemerkin jälkeen, jotta minulla rajoituksista piittaamattomilla jokamiesluokan rallikuskeilla olisi keskimääräistä paremmat mahdollisuudet päästä pikapassikuvaan, kun taas eteläisen veljeskansan insinjöörien aivoriihen tuloksena edellä mainitut objektit on aseteltu päinvastaiseen järjestykseen. Epäilemättä Majandus- ja Kommunikatsiooniministeeriumissa ihmetellään, mikä on, kun ei taidot riitä, mikä on, kun ei onnistu.

Ymmärsittekö vitsin? Ei se mitään.

Tunnustaen kaasujalkani raskauden pakottaudun hillitsemään ohitteluhimoni ja matelemaan juoheasti jonon jatkona, mikä osoittautuukin oivalliseksi liikennepoliittiseksi linjaukseksi: eräs hätäisempi suomalainen audeilija on päätynyt toisenlaiseen ratkaisuun ja seisoo nyt pientareella tutustumassa virolaiseen virkavaltaan. Vilkutan vahingoniloisesti körötellessäni ohi.

Kesäinen Latvia esittäytyy tietöiden luvattuna maana, ja liikennejärjestelyt kärsivät poikkeavuudestaan, kun Lemminkäisen pojat pullistelevat ilman paitaa kaivautuvat katuverkoston ytimeen. Verkkaisesti kiiruhtaessani ehdin nautiskella treenatusta silmänruoasta laivalta mukaani tarttuneista CD-levyistä, joista toinen tarjoilee rentoa reggaerenkutusta ja toinen viime vuosisadan puolivälin paikkeilla taltioitua rock 'n' rollia. Kyllä nämä radio Sputnikin soittolistan päihittävät.

En edelleenkään luokittele latvialaista liikennekulttuuria käsittämättömän kaoottiseksi, vaikka maanteillä paikalliset mielellään havainnollistavatkin, kuinka vaivattomasti väylälle mahtuu vähintään kolme autoa rinnakkain. Riikassa poikkeuksetta punaisena loistavat liikennevalot verottavat vauhtia, kaistojen vaihto sujuu sivistyneesti, ja sitä harrastetaan pakottavista syistä paljon: valittu yksilö saattaa milloin tahansa ilman erillistä ennakkovaroitusta kääntyä pois kaavaillusta kurssista. Navigaattorin tässä vaiheessa tyrkyttämä reittivalinta tuntuu naisen logiikalla inasen verran irrationaaliselta, mutta sen ohjeita kuuliaisesti noudattaen koluan läpi kaikki mahdolliset pikkukujat solahdan sukkelasti kaupungin eteläpuolelle.

Kutakuinkin yksitoista tuntia kestäneen avartavan matkailun jälkeen kurvaan tämänkertaisen majoituspalvelukilpailun voittaneen hotelli Bestin suojaisalle sisäpihalle. Selostettuani seurueeni koostumuksen ystävälliselle respatytölle hänen kasvoillaan vilahtaa vallan viihdyttävä ilmekavalkadi, jonka perusteella epäilen mielenterveyteni tulleen jälleen juuri luokitelluksi vakavasti järkkyneeksi. Toivottavasti tämän typsyn työvuoro ei pääty ennen kuin loput näyttelyhurjatturistit luffearsenaaleineen ehtivät estradille.

Seuraavana aamuna koiria ulkoiluttaessani alan aavistella, miksei hotellin hinnoittelu vastaa sen moitteettomien puitteiden ja palvelun tasoa: tämän kaupunginosan kantaväestö koostuu jakomäkeläissukuisista zombeista huojuen hiihtelevistä yön sankareista, jotka ovat vetäneet muutakin kuin pulkkaa kuuluvat kiinteästi katukuvaan, mikä tietysti motivoi minua pussittamaan nelikon tuoreuttaan höyryävät tuotokset, jotta aivonsa denaturoinut eliitti ei erehdyksessä liukastu niihin. Pari mökäöljyn voimalla elämää syleilevää ammattilaista yrittää tuppautua tutustumaan epäluuloisina mulkoileviin shelttiäisiini, mutta ymmärtää poistua takavasemmalle ilmoitettuani selkeällä suomen kielellä huolellisesti artikuloiden, että juuri tänään heillä on ainutlaatuinen tilaisuus olla lääppimättä näitä jalosukuisia eläimiä.

Hyvinhän täällä pärjää kotimaisellakin murteella.

Näyttelypaikan sijainti on huolettomasti ilmoitettu koordinaatein, joiden tulkitseminen synnyttää tunnollisen TomTomin osumatarkkuuteen kahdenkymmenen kilometrin matkalla kohtuullisen kymmenen prosentin virhemarginaalin, mutta aavistuksenomaisen paniikkikohtauksen epäuskon häivähdyksen jälkeen löydän lopulta navigaattorin vastalauseista piittaamatta pätevästi piilotetun urheilukeskuksen. Ensimmäisen Latvian-vierailuni aikana kärsin arvaamattomasta teknisestä ongelmasta, minkä jälkeen päätin panostaa parempaan kalustoon, ja taisteluvaununi uusi, ilmakumipyörillä varustettu rouhea runko pääseekin välittömästi oikeuksiinsa jalkautuessani mutapohjaiseen heinikkoon yöllisen sateen pehmentämälle parkkialueelle.


Nykyään tämä näyttelykaravaani kulkee kilisemättä ja kolisematta kaikissa olosuhteissa.
Vetokoneiston kitinään ja valitukseen ei tosin ole vielä keksitty ratkaisua.

Kuuluisa pakistanilainen shelttispesialisti Imran Hussain on houkutellut jaunmārupelaiselle heinäpellolle Lielceri Equestrian Sports Centreen peräti kuusi pientä paimenninta, joista puolet edustaa täkäläistä kantaa. Valtaisten onnistumispaineiden lisäksi nyt on selkeästi olemassa sellainen viheliäinen vaara, että kahta karvakasoistani kaivataan kehässä yhtaikaa, mikä jalostaa jännitysmomenttia julkeasti. Potentiaalinen pattitilanne laukeaa lopulta lähes itsestään, kun viereeni erehtyy sattuu leiriytymään mukava suomalaispariskunta, joka erehtyy alkaa juttusille kanssani, ja ennen kuin he ehtivät huomatakaan, olen anellut ja kerjännyt suostutellut joviaalin Antin toimimaan tarvittaessa apuhandlerinani.

Olen olettanut tuomarimme olevan vertikaalisesti rajoittunut ja punjabilaisittain englantia honottava korostava setä, mutta kehään asteleekin lähes minun pituiseni herrasmies, jonka aksentista ei saa väännettyä vitsihuumoria. Odotusteni mukaisesti hän kuitenkin pitää näkemiään koiria poikkeuksetta erinomaisina ja jakelee kunniapalkintoja sekä SA:ta avokätisesti. Tämä antaa luvan odottaa toivotunlaista tulosta etenkin juniorijannulleni, joka kilpailee ainoana luokassaan.

Tarkasteltuaan ensimmäisenä shetlantilaisena esiintyvää Dallasta tovin tuomari pyytää minua vilauttamaan sen purukalustoa ja tiedustelee sitten, saako koiraani koskea - tämä ei liene todellinen monivalintatehtävä, siispä ollos tervehditty vainen. Yllättävänä yksityiskohtana mainittakoon, että pöytä on kiikutettu kehään vain koristeeksi, joten ilmoittautumismaksuun sisältyy myös luonnetesti, kun kaveri kumartuu kravatti ja takinliepeet lepattaen tutkimaan turreja. Hän toteaa toimenpiteeseen tyynesti suhtautuneen Pullan erinomaiseksi ja palkitsee honkkelini KP:lla ja junnusertillä. Parasta urosta valitessa pieni ja narttumainen kovin erityyppinen avoimen luokan uros julistetaan voittajaksi.

Juniorinarttuja on ilmoitettu kaksi, joista ympärillään lepattavista perhosista ja kuoppaisesta maastosta huolimatta tavattoman tasapainoisesti esiintyvä Meela arvostellaan ensimmäisenä. Säädyttämästi stripannut sininen enkeli katsotaan kokonaisuutena erinomaiseksi, kuten myös sen jännäkakka housuissaan hiipivä selvästi rauhallisempi kilpakumppani, mutta tänään Melmeröisen hyvä boogie vie voiton ja tuo junnusertin, jonka myötä Hänen Touhukkuuttaan tituleerataan tästedes nimellä EE & LV JMVA Arya.

Arvioituaan ainoan avoimen luokan nartun sertifikaatin arvoiseksi tuomari luo katseensa Sagaan eikä ole uskoa, että ronski rouvakoirani täyttää pian jo 8 vuotta. Herra on niin häkeltynyt, että haluaa vain nähdä madamen hampaat, mutta varoo visusti kajoamasta siihen, mikä sopii Sagelille täydellisesti. Arvostelua sanellessaan soopeliloiston sokaisema setämies loihee lausumaan "super head" - ei tämä kaveri taida olla ihan kartalla.

Luonnollisesti Sagakin palkitaan SA:lla, joten avuliaalla Antilla on kolmisen sekuntia aikaa valmistautua paras narttu -luokkaan esittelemään Meelaa, joka ei ole varauksettoman ihastunut ajatuksesta, mutta lähtee kuitenkin mutisematta muukalaisen matkaan. Tuomari tähystää daamien liikkeitä kaikista mahdollisista suunnista ja kysyy sitten, voisinko siirtyä Sagan kanssa paalupaikalle. Sopiihan se, kun noin kauniisti pyydetään, ja tämän peliliikkeen ansiosta mummoikää lähentelevä sesseni vastaanottaa sievän sertin ja kirjauttaa tililleen myös Latvian muotovalion tittelin.

Tehtävä suoritettu.

Totaalinen täsmäisku viimeistellään virheettömäksi, kun Saga sutaisee päivän parhaan uroksen tassunsa ja tantereen väliin. Muodon vuoksi pakistanilaisherra toki on vertailevinaan tarkastelee kaksintaistelijoita keskittyneesti, mutta marssii lopulta ojentamaan ROP-plakaatin minulle ja toivottaa isosti paljon onnea vaan.

Tämä on selvästi hyvä päivä, mutta yhtäkkiä olen kadottanut motivaationi vaivautua huomenna lainkaan kehään.

Piipahdettuani pokkaamassa palkinnot viestitän Meelan omistajalle, ettei tänään mennyt ihan suunnitelmien mukaan - enhän edes minä tohtisi suuruudenhulluuksissanikaan budjetoida tällaista menestystä. Tärinöissään tuloksia odottanut Laura menee halpaan tulkitsee tekstarini hieman hätiköiden ja pelkää paperipussiin hengitellen koiransa tulleen lytätyksi hädin tuskin hyväksi rotunsa edustajaksi. Eeei nyt aivan niinkään.

Voittajafiiliksen vaikutuksen alaisena hankkiudun hotellille vetämään väliköllit huolehtimaan hurttakvartetin huoltotoimenpiteistä. Paremman puuhan puutteessa palaan iltapäivällä esittelemään tuoretta triplavaliotani herra Hussainille ykkösryhmän jäsentenvälisessä kilpailussa, mikä osoittautuu perusteellisen karkeaksi virhearvioksi: pakistanilaispölvästipaappa ei enää vaivaudu vilkaisemaankaan superku(u)ppaista Sagaa. Ylpeys käy mahalaskun edellä.

Ensimmäisten nyrkin kokoisten raskaiden sadepisaroiden jysähdettyä ohimooni hipaistua hipiääni sieppaan Sagan syliini ja katoan kinkereistä verrattain vikkelästi. Äkkilähdön seurauksena teen hienoisen huolimattomuusvirheen, jonka luonnollisesti huomaan vasta tähdättyäni auton hotellin viimeiseen vapaaseen parkkiruutuun: takkini on unohtunut sen pellonperkeleen reunalle.

Mielipiteeni asiasta.

Kymmenen richterin voimakkuudella räjähtänyt raivokohtaukseni ei lämmitä minua enää illan viilentyessä, joten vaihtoehtoni ovat joko paleltua kuoliaaksi palella tai hakea se viheliäinen vaatekappale, eikä ensiksi mainittu varsinaisesti ole vilukissalle vaihtoehto, joten kenkäisen kiesin takaisin kadulle toivoen hartaasti, ettei kukaan ole tarvinnut rotsiani minua kipeämmin. Löydettyäni riepuni roikkumasta aidalla halpamaisesti hyljättynä sykkeeni palaa normaalitasolle, mutta varmuuden vuoksi haen hotellin vieressä sijaitsevasta Rimistä sydänlääkkeeksi yhden siiderin, joka lähemmässä tarkastelussa osoittautuukin kirsikkavodkaksi. Näin aperitiiviksi nautittuna sellainen hiipii huiviin häiritsevän hyvin.

Sunnuntaiaamuna tulen tajuihini havahdun tanskalais-shetlantilaisten lammastimien saapuessa stereona tarkastamaan, olenko mahdollisesti jo hereillä - nyt olen ja tukevasti tutitun yön jälkeen varsin valmis vaihtamaan maisemaa. Tällainen selkärangaton vätystely sotii kiihkeästi menestyksennälkääni velvollisuudentuntoani vastaan, mutta israelilaisen Avi Marshakin tilalle shelttien tuomariksi arvotun vaihdetun venäläisen Ekaterina Senashenkon mielipiteet koiristani eivät kiinnosta minua ehkä olisi riittävän ruusuisia, mikä kannustaa minua lähtemään shoppailukierrokselle Tallinaan paluumatkalle pohjoiseen.

Minulle on luontaista toimia itsekkäästi itsenäisesti, joten tällainen 900 kilometrin viikonloppuretki ympärivuorokautisesti neljää pientä paimentolaista palvellen ei aiheuttanut angsteja. Myönnän kuitenkin, ettei moinen sooloviritys olisi tarvinnut kovinkaan pahan suden uhkumista ja puhkumista täyttääkseen katastrofin tunnusmerkit, enkä halua toiste joutua raportoimaan läheisilleni keskimäärin tunnin välein olevani vastoin kaikkia odotuksia edelleen hengissä aiheuttaa läheisilleni vatsahaavaa sinkoilemalla yksin muilla mailla vierahilla.

En ainakaan ennen seuraavaa kertaa.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Viro, Viimsi 30.6.-1.7.2012 - Matkaan taas kuljen nyt

Kesäkuun haukkoessa viimeisiä henkosiaan suuntaudun Marillan kanssa stressitasoa terveellisesti tukevalle perinteiselle ristiretkelle Tallinnan liepeille Viimsiin. Tämän vuoden reissurumban aloittavalle ulkomaankomennukselle Audiin lastataan muutaman päivän marginaalilla junnuikään ehtinyt Dallas, kolmatta täysosumaansa tavoitteleva Meela-manulainen sekä ensimmäistä kertaa etelässä esittäytyvä Ada. Ruusukejahti alkakoon!

Päästyämme perjantai-iltana livahtamaan laivasta lähes ennätysajassa otamme kurssin kohti logistisista syistä perusleiriksemme valikoitunutta, aivan Viimsi staadionin laidalla sijaitsevaa hotelli Athenaa, joka ei ole koirien kanssa keikkailevalle edullisin vaihtoehto aavan meren tuolla puolen, mutta kätevästi kulman ympäri kipittämällä kehien ääreen taitettava taival on tällaiselle laiskiaiselle mukavuudenhaluiselle matkailijalle hirvittävä houkutus. Respassa joudumme syvässä kansalaismyötähäpeässä möyrien todistamaan, kuinka pari pälliääliötä suomalaismatamia työstää saapumisestaan sietämättömän spektaakkelin: maksupoliittisista päätöksistäkin kannattaa toki alkaa keskustella vasta, kun on oma vuoro taapertaa tiskille.

Jos olisin osannut ounastella, että tässä hotellissa huoneet jaetaan saapujille numerojärjestyksessä, olisin päästänyt jälkeemme saapuneet eläkeläiset kohteliaasti edellemme, mutta nyt meille suodaan kyseenalainen kunnia viettää seuraava yö näiden järkijättöjen uusavuttomien seinänaapureina. Tuuppiessamme tavaroita huoneeseemme arvuuttelen pelko persiissä huolestuneena, minkälaisia koiria tuollaisilla turkkilaisilla kuulantyöntäjillä rotevilla rotunaisilla mahtaakaan olla mukanaan. Epäilemättä jotain ympäristöönsä kauhua ja kuolaa kylväviä.

Ihminen on erehtyväinen.

Illan luontoäänenä saamme kuunnella neljää seinän takana tauotta peräsuoli pitkänä paukuttavaa pölypalloa, joiden yhteenlaskettu elopaino ei ylittäne kymmentä kiloa. Puolen yön jälkeen olen jo valmis kipaisemaan käsiini kirveen, jota kaavailen käyttäväni Hohto-tyylisenä yleisavaimena päästäkseni muistuttamaan nyrkillä tapettavia nakuttajia hiljaisuuden virvoittavasta voimasta, kun niiden emännät palaavat parahultaisesti pubista takaisin huoneeseensa. Turhakkeiden turpien tukkeuduttua matkustan pikavuorolla Höyhensaarille.

Aamulla sängystä toiseen rallaava junnukaksikko ja niiden raggarointia paheksuvasti kommentoiva Ada huolehtivat siitä, että heräämme ajoissa valmistautumaan jännittävään koitokseen. Shelttejä kaivataan kehään vasta puolen päivän jälkeen, joten nautittuamme aamiaisen kiikaroimme myyntikojujen tarjontaa seuraamme edeltävien rotujen arvostelun etenemistä mukavasti huoneemme ikkunasta.

Valloitettuamme urheilukentältä oman reviirimme alan empiirisin tutkimusmenetelmin selvittää, mikä olisi tehokkain tapa viihdyttää monitoimi-Meelaa, jota näyttelynätteily pitkästyttää pahanpäiväisesti. Herkut eivät motivoi merlemisua skarppiin suoritukseen, ja sen lemppariksi mainitun vaaleanpunaisen karvahörhelön huiskuttelu huvittaa lähinnä näköetäisyydellä jumittavia juppeja. Paniikinomaisena patenttiratkaisuna päädyn paljastamaan korttini kiilaamalla pinkin puuhkan namipalapussiini. Juuei toimi. Touché!

Viikonlopun karkeloihin on ilmoitettu vain kymmenen pientä porsasta paimenta, joista puolet on seilannut seikkailuun kaukaa Pohjolasta, ja pian kehässä keikaroi itävaltalaisen Monika Blahan ihasteltavana kolme junnukollia. Lähestyessään pöydällä pönöttävää Dallasta tuomari parahtaa sen olevan liian kovin iso poika - myönnän olevani asiasta turhankin tietoinen. Muuten Dalciossa on onneksi kosolti kiitettäviä ominaisuuksia ja kokonaisuus on siten erinomainen, mutta totisesti esiintyvä epeli tuomitaan tänään ennakkoaavistukseni mukaisesti luokassaan toiseksi.

Meela on - voi harmien harmi ja hampaiden kiristys - ainoa juniorinarttu, mikä pienentää jännitysmomenttia sydänkohtaustasosta värisyttäviin vatsanväänteisiin. Tuomari halailee närkästyneen näköistä neitiä ja lepertelee sille lupaavasti: tämä peli on niin voitettu. Kirmaamme vielä kiihkeän kunniakierroksen, joka sinetöi erinomaisen laatuarvosanan, kolmannen junnusertin ja tähtäimessä olleen tittelin.

Pirteästi porhaltava Melmeröinen valitaan vielä vastakkaisen sukupuolen parhaaksi junioriksi, mikä ei ole täkäläistä uutiskynnystä ylittävä yllätys vähennä valioitumisen viehätystä. Kun kolmen avoimen luokan koiraan keskinäinen paremmuusjärjestys on arvottu ratkaistu ja sertifikaatti jaettu, syöksähdän selvittämään Dee-Manin sijoitusta paras uros -luokassa, jossa ensimmäistä kertaa junnuileva jannu ketkuilee kelvollisen kakkossijan.

Kolmesta avoimen luokan nartusta ensimmäisenä arvioitavalle Adalle itävaltalaisrouva sopottelee sympaattisesti saksaksi eikä näytä kiinnittävän hitustakaan huomiota rentoina rötköttäviin korvaläpysköihin, mutta hartaudella kasvatetun kultaisen edustusturkin hän olettaa olevan vaihtumassa. Hnnnghmpf!

Aduska katsastetaan vaaleanpunaisen nauhan arvoiseksi, kuten kaksi muutakin luokan ladyä, mutta valitettavasti tämä tuomari ei osaa arvostaa luppakorvia liitävää liikuntaa: typykkä tylytetään luokassaan kolmanneksi. Rekisteröin Marillan potkaisevan maata sellaisella sivistyneellä kiukulla, että kapallinen kerrankin näyttelyä varten lyhyeksi leikattua nurmea turpeineen siirtyy viereiseen kehään.

Kaikki neljä tänään esitettyä kimulia kutsutaan paras narttu -luokkaan, jota ei voine kutsua järisyttävän jännittäväksi Meelan ollessa ainoa muuttuva tekijä. Paalupaikalla posottava pyöriäinen päättää pistää polkaksi ja tolkkuuntuu takaisin sievästi sipsuttavaksi sirkusnäyttelytähdeksi vasta kutsuessani sitä nimeltä viittä ensimmäistä kirjainta voimakkaasti painottaen. Pilkullisen pellesheltin energinen esiintyminen tehnee tuomariin tarvittavan vaikutuksen, sillä se valitaan päivän toiseksi parhaaksi tyttökoiraksi Adan sijoittuessa siten viimeiseksi neljänneksi.

Hiippailtuamme takaisin hotelliin arvon esiintyvät taiteilijat vaikuttavat yllättävän väsähtäneiltä, joten alamme hyvällä omatunnolla valmistautua vastaamaan Ülemisten kutsuun. Raadoiksi ruvenneet raketit eivät vaivaudu edes nostamaan päitään tyynyistämme palvelusväen poistuessa paikalta.

Palaillessamme kiitettävästi köyhtyneinä onnistuneen ostoskokemuksen jälkeen kohti Viimsiä kurvaan kojelaudassa pilkahtavan bentsiinivalon kannustamana lähimmän huoltoaseman pihaan: tankki täyteen, tovarishch!

Dzonk. Mitä helv...? Dzonk. Dzonk. Dzonkdzondzonk. Tämä perkeleen ryssäpaska pyhä polttoainepistooli on vakaasti sitä mieltä, että autoni tankki on täynnä, ja suostuu sylkäisemään vain pari desiä kerrallaan katkaisten sitten bensan syötön. Ei. Ole. Todellista.

Kulttuuristeknisten erimielisyyksien takia vietän lämmintä kesäiltaa petroolia pumpeksien, ja Marilla äityy nauruaan nieleskellen aprikoimaan, mistä tiedän tankin todella tulleen täytetyksi. Varsin vinha havainto - en ttukeletana mistään viimeistään menoveden alkaessa roiskua rinnuksilleni lienee otollinen hetki luovuttaa.

Seuraavaksi yöksi naapuriimme majoittuu vain kaksi räkyttäjää pientä rotuotusta, joista toinen haukkuu henkeä vetämättä siihen saakka, kunnes emäntäväki saapuu äänenvoimakkuudesta ja alavireisestä artikulaatiosta päätellen muutakin kuin kansalaisluottamusta nauttineena liikuttuneessa mielentilassa tarkistamaan, mitä mussukoille kuuluu. Herkkäunisempi saattaisi lyödä varoittamatta käkättimeen vetoa, että mussukoiden kuulumiset ovat kuuluneet sinne aulabaariin asti.

Sunnuntainakin shelttien syynääminen alkaa vasta iltapäivällä, jolloin kehän ympärillä on jo turhan tiivis tunnelma, joten joudumme leiriytymään taka-alalle telttarivistön pimentoon. Kipaisemme Marillan kanssa vuorotellen tarkkailemassa tilannetta, mutta tavattoman taidokkaasti onnistun silti missaamaan urosten junnuluokan. Kehään eksyminen ajoissa onkin aivan yliarvostettua.

Kaoottisella kiireellä kipitän esittelemään Meelan latvialaiselle Ligita Zakelle, joka kopeloi koiran huolellisesti sanellen samalla arvostelua, joten tänäänkin selviän hippiäisen huvittamisesta varsin vähäisin vaurioin. Tuomarilla on merlestä moninaisia mielipiteitä, joiden yleissävystä osaan arvata, että juniorisirpukka lähetetään erittäin hyvänä kotiin kehittymään. Hymyttömän latviattaren arvostelulinja onkin arvaamattoman ankara: kolmesta avoimen luokan viisijalkaisesta kilpailijasta vain yksi todetaan erinomaiseksi, ja upeimmaksi urooksi valikoituu juniori, joka jo eilen rankattiin rotunsa parhaaksi.

Ada liitää jälleen valloittavan vaivattomasti, mutta käyttäytyy pöydällä luokattoman levottomasti ollen vakuuttunut siitä, että tämä tuomari tappaa viattomia shelttiäisiä. Mahdottomista maastoutumisyrityksistä huolimatta täti arvioi mamismademoisellen luonteen hyväksi ja yleisen laadun erinomaiseksi, kuten myös sen kaksi kilpakumppania hetkeä myöhemmin.

Kilpailuluokassa mimmitrioa liikutetaan perusteellisesti, mikä saa handlerit läkähtymään lämpöhalvauksen partaalle kertoo tuomarin taipumuksesta tarkastella koirien rakennetta toiminnallisesta näkökulmasta, mutta hieman harmistuneena havainnoin hänen katseensa kiinnittyneen Adan perässä ravaaviin kilpailijattariin. Tämä tarkoittaa joko halvatun huonoja tai siunatun suurenmoisia uutisia.

Tänään on tarjolla jälkimmäisiä: Ada voittaa luokkansa ja siten myös sen sievän sertifikaatin. Kaappaan kauniin kasvattini kainalooni kiikuttaakseni sen villiä voitonvalssia veivaavan omistajansa rutisteltavaksi, mutta kehäsihteeri katkaisee karkumatkani. Päivän parhaan nartun olisi sangen soveliasta kilvoitella vielä vastakkaisen sukupuolen edustajaa vastaan.

Tosiaan, olin aivan unohtaa moisen muodollisuuden - siispä töppöstä toisen eteen. Ada antaa hienostuneen havaintoesityksen paimenkoiran ihanteellisista liikeradoista ja juoksee paikallisen yleisön tyrmistykseksi lupaa kysymättä uroksen suohon rotunsa parhaaksi. Elämäänsä kyllästyneellä latvialaisrouvalla on nyrpeästä ilmeestä ja mauttomasta haalariasusta huolimatta tyylitajua.

Ihmismieli on mielenkiintoisen muuttuvainen elementti: onnekkaiden sattumusten sarjan ansiosta Marillan kiinnostus etelänmatkailua kohtaan kasvaa eksponentiaalisesti, mikä aiheuttaa minullekin kummallista poltetta painetta silmäillä ensi vuoden näyttelykalentereita toisenlaisesta tavoitevinkkelistä. Ennen matalissa mielissämme muhivan tittelöintitaktikoinnin seuraavaa osakilpailua aion kuitenkin keskittyä erääseen tykkänään toisenlaiseen projektiin, jossa ruusukkeiden roolia esittävät sanomalehdet, turkintuunaustoimenpiteitä tuuraavat moppausmanööverit ja valioyksilöiden virkaa toimittavat pienet vadelmatassut.

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Kangasniemi 10.6.2012 - Musta aurinko nousee

Alkuperäiseen sotastrategiaani Kangasniemen kansallinen koitos oli kirjattu halpamaiseksi harakirikseni viimeiseksi oljenkorrekseni Magnuksen valioittamisoperaatiossa, mutta persaustani puristanut pelkokerroin on jo poistunut päiväjärjestyksestä, kun suhailen sateiseksi povatun sunnuntain aamuna Etelä-Savon sydämeen. Paikallisen urheilukeskuksen viheriölle on suomalaisesta shelttikannasta ilmoitettu kahdenkymmenenseitsemän otuksen otos esiteltäväksi rotua kasvattavalle Reijo Tuoviselle.

Dallas kilpailee ainoana urospentuna, joten kiikutan sen suoraan puiselle pulpetille, jonka joku lähiseudun isännistä lienee omin pikku kätösin nikkaroinut. Hermosauhuja imeksiessään tuomari silmäilee Pullaa arvioivasti ja kehuu sitten, kuinka sieviksi mamma onkaan siistinyt sen varpaat - mukavaa, että tunnollisen tuunaukseni tulos miellyttää, samanlaisia trimmaustaidonnäytteitä on tulossa tänään estradille enemmänkin. Viimeistä kertaa vauvailevat varpulit Dee-Man katsotaan kunniapalkinnon arvoiseksi, ja koska ainut narttupenneli ei uskaltaudu kehään, on jannu tuomittava rotunsa parhaaksi pennuksi.

Uskonnollisista, poliittisista tai mahdollisesti maantieteellisistä syistä näihin kesäkarkeloihin on ilmoitettu vain neljä urosta, joista yksi tepastelee jo taisteluasemissa kehän laidalla kolmen juniorin kisaillessa keskenään. Osanottajakadon perusteet saattavat olla myös periaatteellisia: tämä tuomari on tunnettu hirtehisestä habituksestaan vaativasta maustaan, eikä tänään esiintyvä junnujantteritrio täytä hänen toiveitaan.

Ensimmäisen kerran vuosikkaana herra Tuovisen tavannut ja sertifikaattimuotoisen shokkiyllätyksen silloin järjestänyt Magnus on valmis rehvakkaaseen revanssiin. Tuomari tutkii pihtiotteesta pahastuneena kiemurtelevan komeljanttarin kalustoa tarmokkaasti, mutta nuoren kapinallisen nipistäessä suunsa astetta sisukkaammin suppuun jää hammaspuutos harmillisesti jälleen huomaamatta.

Kookas kehä suorastaan maanittelee mahdotonta Manunaattoria kaahaamaan, ja tehokkaan tykityksen päätyttyä tuomarikin ihmettelee, mihin sillä oikein on kiire. Totean turreni olevan liikkeellä yhden pysähdyksen taktiikalla menevä mies, ja setä epäilee koiran olevan samanlainen kuin emäntänsäkin. En myönnä mitään.

Valehtelisin, jos väittäisin ällistyväni siitä, että Magnus ylennetään yksimielisesti päivän parhaaksi urokseksi - selkärangaton sertinsieppaussuunnitelmani olisi siis tarvittaessa toiminut kuin junan vessa. Pienet sille.

Ehtikö kukaan nähdä tämän koiran rekisterinumeroa?

Tuovinen myhäilee fiksujen jääneen kotiin, kun viidestä ilmoitetusta junnunartusta kehään kipaisee vain kolme. Heinäkuussa toteutettavaa Baltian turneeta varten koeajan Meela-manulaisen, joka Joensuusta kantautuneiden huhujen mukaan on sekä menovaihteensa että kehäkäytöksensä perusteella helposti tunnistettavissa isänsä tyttäreksi. Pöydällä pönöttäessään Melmeröinen vilkuilee viehättävän väheksyvästi tuomaria, joka pahoittelee pikkuneidin esiintyvän varsin vähäisessä ja väriltään epäpuhtaassa turkissa. Kerron tukan kuosin olevan tämän kesän kuumimmasta bikinimallistosta ja vakuutan värin parantuvan iän myötä, mihin herra tirehtööri tuumaa suhtautuvansa skeptisesti: eihän neekeristäkään tummahipiäisestäkään tule vanhemmiten valkoihoista. Mutustelen huultani ollakseni lisäämättä mitään etnisesti epäkorrektia ja uhkaan tuoda koiran uudelleen näytille, kun se on taas vaihtanut ylleen sinisen iltaeleganssin, mitä kokenut koiraharrastaja ei ilmeisen tukehtumisvaaran vuoksi aio odotella henkeään pidätellen.

Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.

Liikkuessaan Melmeröinen hypähtelee hilpeänä, mutta malttaa ennakkovaroituksista poiketen kirmata vieraan tädin kanssa kohkaamatta ja komentelematta. Eloisa elehdintä huvittaa Tuovista, joka tuumaa pirteän pikkukoiran käyttäytyvän kuin ensimmäistä kertaa laitumelle laskettu varsa ja kertoo sitten mieleensä muistuvan hauskan tarinan kukista ja mehiläisistä omasta nuoresta saksanpaimentimestaan ja ampiaisesta. Mainostauon päätyttyä esitän merlehyrrälle sirkustemppuja saadakseni sen keskittymään umpityl-s-ä-ä-ä-ä-än poseeraamiseen, ja kykkimiseen kypsähtänyt raikulityttö rankataankin lopulta kilpakumppaneidensa tavoin erinomaiseksi.

Kilpailuluokassa Miss M etenee edustavasti, kun tuomari yhtäkkiä tiedustelee, onko koiran häntä koulutettu. Minulla ei ole hätäisintäkään havaintoa Meemin peräpropellin positiosta, joten joudun aprikoimaan, miten kompahtavaan kysymykseen kannattaisi suhtautua. Ilmoittaessani liekuttimen olevan luomu Reijo-setä räjähtää huutonauruun - okei, nyt blondi haluaisi ostaa vokaalin.

Pidettyään riittävästi kivaa kustannuksellani Tuovinen tahtoo vielä verrata junnuneitosten liikkeitä meno-paluumallisesti. Edellisen epäilyttävän episodin hämmentämänä hölkkään Meelan perässä edestakaisin ja ansaitsen puolimielettömällä palloilullani läksyttävän luennon vauhdin kasvattaman keskipakoisvoiman epäedullisesta vaikutuksesta koiran raajojen liikeratoihin.

Jos olisin pikkutarkka pilkunpureksija, saattaisin hienotunteisesti huomauttaa, että keskipakoisvoima ilmennee vain tietyissä epäinertiaalisissa koordinaatistoissa, mutta oikein liikkuessaan koiran tulee nopeuden lisääntyessä pyrkiä ohjaamaan raajansa kohti rungon alla olevaa tasapainoviivaa, mitä ei pidä erehtyä ajattelemaan ahtaudeksi. Onneksi olen joviaali yksilö, joten nostan käteni pystyyn virheen merkiksi ja myönnän amatöörimäisen arviointierheeni. Ampukaa minut aamunkoitteessa.

Hajamielisen höperehtimiseni takia tai siitä huolimatta Meela sijoittuu luokassaan toiseksi ja saa kylkiäiseksi SA:n, mihin supliikki setämies otaksuu minun olevan tyytymätön, koska olen arvatenkin tullut tavoittelemaan pääpalkintoja. En myönnä mitään.

Arya "Meela" 13,5 kk / 35 cm

Katsahdettuaan kolmea muuta nuorten luokan neitokaista tuomari tulee tutustumaan pöydällä patsastelevaan Agnekseen ja toteaa, että lähietäisyydelle onkin nyt hiipinyt Hagert, muttei onneksi sentään somali tämä tipsu on selvästi harjoitellut salaa kotona, mutta moittii minun kasvattaneen lyhythäntäiselle nartulleni ison kielen peitelläkseni sen hammaspuutosta. En myönnä mitään.

Apuopetuksen ansiosta osaan tässä vaiheessa jo liikuttaa koiraani ilman vittuilua huomautuksia, mutta nyt Tuovinen intoutuu ylistämään, kuinka hienosti Agnes on opetettu seisomaan pää lapojen päällä, mikä korostaa sen etuosan suoruutta. Ehdotan neidin olevan vain ylpeä ja pystypäinen, mutta herra ylipäätuomarin näkemyksen mukaan sesseni on silmämääräisesti arvioituna suora, vaikka liikkuukin ihmeellisen hyvin. Perustavanlaatuisesta puutteellisuudestaan huolimatta nuorta neitoa armahdetaan erinomaisella laatuarvosanalla.

Kilpailuluokkaan on seulan läpi sinnitellyt kolme kimulia, joita röntgenkatseellaan suurpiirteisesti silmäiltyään hyväntuulinen herrasmies ilmoittaa pitkärunkoiseksi parjaamansa nartun voittavan ja tikkusuoran tulevan toiseksi, SA:t annetaan avokätisesti kaikille. Esitettyäni eriävän mielipiteeni Agneksen etuosan rakenteesta Tuovinen nappaa kiinni ranteestani ja muistuttaa, ettei asiasta kannata väitellä. Nieleskelen painokelvottomia ilmaisuja sitä mukaa kuin niitä mieleeni muiluttautuu ja tyydyn teurastamaan tuon tärkeilevän tyrannin hänet katseellani.

Ainoana valionarttuna esiintyvä Saga ponnahtaa pahaa-aavistamattomana pöydälle eikä ehdi tehdä väistöliikettä Tuovisen napatessa sen pään kouriinsa hämmästellen, miten koirastani on tullut valio: valittelen vahinkoja sattuvan. Tuomarimme ounastelee, ettei silmiään mielenosoituksellisesti muljautteleva lady erityisesti arvosta hänen läheistä läsnäoloaan. En myönnä mitään.

Sageli todetaan sekä yhtä erinomaiseksi kuin aikaisempinakin vuosina että saamiensa sertifikaattien arvoiseksi, ja kun viisi viehättävää veteraaniakin on arvosteltu, parhaan nartun valintaan osallistuu kymmenen kopsakkaa kilpailijatarta. Lauran kanssa riemukkaasti rallaava Meela ja Maijun leikkikaveriksi lykätty Agnes eivät tänään erotu massasta häikäise Reijo-setää, joka kokee kuitenkin välttämättömäksi sijoittaa Saga epävirallisesti viidenneksi. Haavoihin hierottava suola onkin sovelias lohdutuspalkinto.

En ehdi jäädä pohtimaan perseilevän peliliikkeen merkitystä hyppiessäni hakemaan kehän laidalla naisia naurattavan Magnuksen kilvoittelemaan parhaaksi nartuksi valikoitua vetreää veteraanirouvaa vastaan. Kunnioitettavaan viidentoista vuoden ikään ehtineen klassisen kaunottaren tie on edelleen kevyt kulkea, mutta nuoruuden innolla esittäjäänsä vedättävä puolivallattomasti porhaltava testosteronipommi Danskeman korjaa tänään kahden vuoden takaisen vääryyden tililleen valovoimaisen voiton.

Koska tanskalaiseen tyyliin tykästyneellä ja hulvattoman hilpeällä herra Tuovisella on kunnia katsastaa myös päivän paimenkoiraryhmä, päätän poikkeuksellisesti jäädä osallistumaan ryhmäkilpailuun. Kokoomakehässä tuomari tiirailee vuorollaan kunkin koiran liikkeitä, mutta ohittaa Magnuksen luomatta siihen silmäystäkään, joten hienoisesti hermostuen arvuuttelen, eikö mösjöön mooveissa ole mitään nähtävää vai onko sen etenemismetodi jo tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. Olen taipuvainen kallistumaan jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

RYP-kehään kaartaessaan Manunaattori on ollut yhdeksän tuntia liikekannalla, mitä ei sen edelleen ihastuttavan itseriittoisesta esiintymisestä pysty päättelemään. Nyt teillä on kuitenkin todennäköisesti toistumaton tilaisuus piirtää permanenttitussilla seinään ISO rasti: tavallisesti liikkuessaan liioitteluun taipuvainen tanskalainen ei enää yritä nousta lentoon, vaan huolehtii vauhtiosastosta vain veeenyyyttämällä askeltaan ennennäkemättömän edistävästi. Olen kuulevinani hyväksyvää huokailua spurtatessamme tuomariaition ohi.

Kun kaikki ryhmän koirat ovat saaneet esitellä liikunnallisia lahjojaan, tuomari valitsee neljä näyttävintä paimentajaa jatkamaan kiristyvää kilpailua, johon kutsutaan myös eräs sietämättömän salskea shetlantilainen. Kun tervuerentyylinen belgianpaimenkoira on niitattu neljänneksi ja australianpaimenkoira kiilannut kolmanneksi, alan toivoa, että toveri Tuovinen tekee viisaan valinnan - haluaisin jo lähteä kotiin.

Tapahtukoon minun tahtoni: nuori nahkacollie voittaa ykkösryhmän, joten sen pienempi ja pitkäpalttoisempi serkkuhurtta suoriutuu kakkossijalle, mikä saa minut taittamaan kotimatkan kärrynpyöriä heitellen tyydyttänee tasapuolisesti kummankin omistajaa. Tällaisen yllätyssektorituloksen takia on melkein kieltämättä kannattanutkin vastaanottaa täyslaidallinen tuovismeja.

Kurvaillessani takaisin etelään kohtaan Kangasniemelle odotetun ukkoskuuron, joka tirauttaa tielle tuossa tuokiossa tulvan pakottaen kaasupoljinta kovistelevat koiranäyttelyharrastajatkin kiireisimmätkin kuljettajat matkaamaan motarilla mateluvauhtia, ja suloisen sääilmiön täydentävät tuulilasia raiskaavat rakeet. Ei saa valittaa, Suomen kesä on sentään lyhyt ja vähäluminen.

Kotimaisen näyttelykiertueen ensimmäinen osa on nyt päräytetty pakettiin, ja väliajalla viuhahdan valloittamaan vaihtelevan kokoonpanon kanssa etelänaapurimaiden estradit. Loodate mulle õnne ja edu.

Magnuksen sininen enkeli